Aapo 1 vee.Perjantai 12.3.2010 klo 17:48
Aapo täyttää tänään vuoden ja lähettää kaikille sisaruksille ja erityisesti kasvattajalle paljon terveisiä! |
Ticolle TK 2Sunnuntai 15.11.2009 klo 16:03
Tuomarina kokeessa toimi Aino Juhantalo-Kakkola.
|
Rauhallista syksyäLauantai 31.10.2009 klo 18:35
No on tässä kesääkin vietetty ja on ollut kaikenlaisia reissuja ympäriinsä. Padi kävi muutamassa kokeessa, mutta jäimme ilman tulosta samoin Tico piipahti wt- kokeessa, jossa tehtiin rivi nollia..ei se aina. Aapon kanssa kävimme yhden taipparikurssin muuten ollaan reenailtu ihan hiljalleen. Kävimme myös porukalla Padin kasvattajalla Vaasassa. Oli mukava reissu viettää se saaressa treenaillen ja seurustellen. Kuvassa Nando, Ronja, Padi, James, Zira ja Vili
|
Poikien kuulumisiaLauantai 27.6.2009 klo 21:44 Pidämme taukoa agista Padin ja Ticon kanssa nyt jonkin aikaa, ainakin kesän yli. Yritämme keskittyä nyt vain nomeiluun. Ticon kanssa vielä yritetään se pitäisi nyt vaan saada "kuumenemaan" linnuille. Damit sitä kyllä kiinnostaa, niinpä ainakin wt:tä voidaan jatkaa ja tokoa siinä sivussa. Padi aloitti viime keväänä vepen ja kun sovesta nyt selvittiin kokeitakin voisi jossain vaiheessa harkita.Kimi viettää leppoisia eläkepäiviä ja seurailee kun nuoriso viuhtoo menemään. Kimi voi ihan hyvin uiminen ja pikkukalojen saalistaminen kiinnostaa. Tokihan Kimikin treenailee.. omaan tahtiin. No mutta Aapo, se meidän juniori, sen kanssa on ollut kyllä helppoa Padi voi olla kyllä toista mieltä. Aapo on kasvanut jo kovasti ja reenit on jo alkanut siis ne perusjutut. Seuraavaksi onkin Snj:n leiri. Padi ja Tico tulee alkuviikosta ja sitten Aapo tulee loppuviikoksi Padin seuraksi. Leirillä nähdään. |
Padi soveltuvuuskokeessaTorstai 25.6.2009 klo 16:27
|
Tico nomekokeessa 13.6. EspooLauantai 13.6.2009 klo 21:11 Tico starttasi tänään nome- b kokeessa Espoossa. Koe alkoi haulla ja se lähtikin hyvin käyntiin Tico toi ruudusta kaksi riistaa. Koe jatkui helpohkolla vesiohjauksella ,jota se ei selvittänyt. Matkaa riistalle ei ollut paljon , mutta jo pelkkä veteen meno tuotti ongelmaa. Sain Ticon kuitenkin etenemään ja se uikin hyvän matkaa. Mutta eihän se osaa suuntia, joten otin Ticon lopulta kokonaan pois. Sitten oli vuorossa kaksois markkeeraus , jonka se suoritti. Tosin vauhtia olisi saanut olla huomattavasti enemmän. Lopuksi oli vielä hakua. Tico toi taas ruudusta riistan , mutta päätti lopettaa kokeen jättämällä seuraavaksi löytämänsä variksen ruutuun. Saimme vielä mahdollisuuden, mutta Tico teki "Ticot" ajatus katkesi (?) eikä poju tuonut enää varista. Niinpä..kytke koira, kiitos ja näkemiin. Kokeessa tuomarina toimi Harri Siven.
|
Tico tokoili 30.5.Keskiviikko 3.6.2009 klo 20:12
Tuloksena siis AVO 2 pistein 142 Tuomarina kokeessa toimi Ralf Björklund. Seuraavasta kokeesta ei ole tietoa voi olla , että alamme treenaamaan voittajaa nuo avoimen liikkeet alkaa kyllästyttää molempia.
|
Lohjalla käymässäLauantai 9.5.2009 klo 20:28
Treenit meni oikein mukavasti molemmilla. Ajeltiin kotiin ja syötiin ruoka niin johan nukutti. |
Meille muutti AapoTorstai 7.5.2009 klo 21:10
Kaikki on mennyt tosi hyvin muut koirat ovat ottaneet Aapon vastaan mukavasti. Varsinkin Padi leikkii jo Aapon kanssa, Ticoa vielä hiukan jännittää, eikä se tiedä miten suhtautua pentuun. Kimille tämä oli jo kolmas pentu talossa , joten tuttu juttu. Hommaa siis riittää ja nyt onkin kohta ruokinta aika.. |
WT Kemiö 18.4.Sunnuntai 19.4.2009 klo 9:49
Aikainen herätys ja matka kohti Kemiön saarta. Matkalla satoi lunta ja välillä paistoi taas aurinko. Päivä oli jäätävän kylmä ja tuuli kova. Menimme Helkan ja Vilin (Goldgingers Big Bad Wolf) kanssa samalla kyydillä. Alokasluokkaan oli ilmottautunut kymmenen koiraa. Arpaonnikin suosi niin, että me olimme Ticon kanssa ensimmäinen pari ja Helka ja Vili toisena. Jännitystä oli siis ilmassa. No, tosin nuorten luokan koirat, kolme kappaletta oli ensin ,sitten vasta me. Tico suoritti kaikki tehtävät mukavasti samoin Vili. Finaalissa olikin sitten kolme kultaista, joista kaksi olimme me:) Kolmas kultsu joutui pois rivistä piippausen takia melkein heti. Ticolle tuli ensin markkeeraus jossa kävi moka, Tico markkeerasi hyvin, mutta otti damista kiinni huolimattomasti ,joten dami putosi kerran maahan. Korjattuaan otteen dami tuli hienosti käteen. Vili teki tehtävän kauniisti. Tuloksena siis pojille ALO ykköset. Vili vei alokasluokan voiton pisteillä 82 ja Tico sai pisteitä 80.
|
Mäntän talvinome, TicoMaanantai 23.3.2009 klo 20:43 Arvostelupaperissa luki näin: Haku: Mukavalla tasaisella vauhdilla työskentelevä koira. Koiran työskentelymotivaatio kasvaa tehtävän edetessä. Markkeeraus: Suorittaa helposti kummatkin tehtävät. Ohjaus: Etenee linjaa. Työskentelyhalu ja tehokkuus: Rauhallinen ja tasainen työskentelijä, syttyy löytämistään dameista. Yhteistyö: Rauhallisesti ohjattu, mukava, hillitty yhteistyö. Kiitoksia vaan Mäntän porukalle mukavasta päivästä! |
Rauhallinen viikonloppuSunnuntai 1.3.2009 klo 17:25
|
Winter weekendSunnuntai 22.2.2009 klo 18:01 Olin Padin kanssa Hauholla koko viikonlopun. Menimme paikalle jo perjantaina. Lauantaina oli fasaanijahtia. Paikalla oli perinteiseen tapaan paljon tuttuja. Kuvassa Padi ja emänsä Nando. |
Padi fasaanijahdissaTiistai 20.1.2009 klo 19:46
|
Hyvää uutta vuottaSunnuntai 11.1.2009 klo 18:46
|
HiljaiseloaTiistai 9.12.2008 klo 16:17 |
Wt-viikonloppu 17.-19.10Torstai 23.10.2008 klo 19:07 |
Rauhallinen viikonloppuSunnuntai 12.10.2008 klo 17:43
|
Padi harjoitus WT.ssäSunnuntai 5.10.2008 klo 20:19
Päivä oli jokatapauksessa antoisa ja suuri kiitos siitä järjestäjille toimihenkilöille ja tuomareille Päivi Hietaharjulle ja Jukka Simpuralle, jotka jaksoivat arvostella meidän buuleleita:)
|
Tokoleirillä Ticon kanssaSunnuntai 5.10.2008 klo 20:03
|
Uusimmat kommentit
Aapo 1 vee. Saga 5.4.2010 18:03
Aapo 1 vee. Tiina & K:t 22.3.2010 18:18
Ticolle TK 2 Minja & ärrät 18.11.2009 22:07
Ticolle TK 2 Tiina 16.11.2009 12:32
Ticolle TK 2 Hanna & R + S 15.11.2009 20:13